Hulluilta päiviltä ostamani suihkulähdekirjan innoittamana hankin aleruukut (50 ja 30 cm) ja pumpun. Pyöreät kivet ja kanaverkko on valmiina. Vielä lasikuulia ja kokeilemaan toimiiko suihku toivotulla tavalla. Eikä tullut edes kalliiksi (noin 55 e).

Vieraita tulossa ja patiolla oli vain yksi lepotuoli. Kiersin nopeasti muutaman kaupan ja sain hyvällä alennuksella kauniit kirsikan väriset 5-asentotuolit. Terassilla tajusin, että tuolit olivat liian isot rohjakkeet siihen tilaan. Sitä paitsi naapuri oli tajunnut ostaa mustan siron provencelaistyylisen setin, joka passasi klassiseen rakennustyyliin aivan loistavasti. Mutta toisaalta terasiilla mielestäni kuuluu lepäillä viipyillen eikä kököttää pikkunäteillä tuoleilla epämukavasti. Istua nyt iltaa metallijakkaroilla kun ahteri leviää yli reunojen ja selkä on epänormaalissa asennossa.  

Ikeassa palvelu pelasi ja sain mitä hain. Odotin kyllä, että tällä kertaa olisivat edes jollain tavalla palkinneet ylimääräisen reissuni, mutta ei ole palvelukonsepti parantunut. Samalla heitin kärryihin Alven yläosan, koska halusin työtilan kerralla kuntoon. Vahvistava nakkisämpylä oli tarpeen, vaikken vielä tiennytkään mitä tuhoja väsymys oli tehnyt prosessorissani.

Kotiin päästyäni heittäydyn taas Alven kimppuun kuin rakastunut tyttöressu. Luulin jo olevani ammattilainen kun katselin palikoita sillä silmällä, että lipaston fasadi olisi mahdollisimman hyvännäköinen. Pyöräruuvitkin kiertyivät rutiinilla saumoja vahvistamaan. Sain jopa aukevan työtason alle rullaavan tuen kanssa kerralla oikein.

Känsät käsissä ajattelin, että tämä on diplomityöni, helppoa ei hahmotus nimittäin ollut. Sorruin laatikon kanssa perusmokaan ja uritus meni pieleen. Tein myös mööpelinkasaushistoriani hauskimman virheen, kiinnitin huopapalat jalkojen yläpäähän ja kohta ihmettelin mitä pyöreätä sauman raosta pilkottaa.

Homma oli valmis ja puolen kilon nippelipussit tyhjinä. Helpotus oli varmasti yhtä suuri kuinka vähän sählänneellä ensirakastajalla. Ehdin jo tyytyväisenä ajatella etteivät Ikean suunnittelijat enää päässeet pahemmin naruttamaan. Kunnes huomasin, että lipaston takaseinän kohdalla oli sattunut se klassinen virhe - petsaus oli ulkopuolella. Virhe oli sattunut ensimmäisen tunnin aikana, kun koko homma kesti nelisen tuntia. Ja niin lapset pääsivät kuulemaan genitaalijohdanteisen ikeaan loppuvan kirosanan. Ja tämä jää jälkipolville perinnöksi, korjatkoon jos huvittaa. Tai ehkä haen purkin petsiä. 

Olin jo aiemmin osoittanut ammatinvalinnan testit oikeaksi avaruudellisen hahmottamisen suhteen. Moni mööpeli oli tullut omin avuin ja ilman kardinaalivirheitä valmiiksi. Siksi lähdin luottavaisin mielin kokoamaan myös Alvea. Muu perhe veteli sikeitä ja työ joutui, kunnes töksähti rikkoutuneeseen puuosaan. Ei auta kuin keskeyttää ja lähteä taas huomenissa Ikeaan.

Viikon pituisen sisustuslomani aikana ehdin lähinnä purkaa ja organisoida tavaroita sekä yrittää hallita pihalle karkailevaa lapsilaumaani (2 kpl). Ei puhettakaan, että olisin vedellyt helmiäislasyyriä seiniin tai käynyt edes tapettiostoksilla. Kun kone alkoi pahasti hyytymään keksin lähteäIkeaan virkistäytymään. Siellä keskipaksun lompakon omaavan nuorehkon sisustajan paraatisissa rakastuin Alveen. Siis nättiin ja kompaktiin kirjoituslipastoon, joka oli varsinainen tilaihme.

Noutovarastossa aloin ymmärtää kuinka pääministeri ja Susan saattoivat syttyä toisiinsa Ikeassa. Kun nimittäin löysin hyllyn jossa armas lipastoni makasi laatikossa, tajusin, että se painaa lähes neljäkymmentä kiloa. Ennen kuin sain eväänikään liikautettua, vieressä seisova herrasmies tarjosi apuaan auliisti. Näin varmasti komearaaminen Mattikin on tehnyt vaikutuksen yksinhuoltajaan. Ja varsinkin jos laatikon nostaa kiroilematta välilevyn uhkaavasta pullistelusta huolimatta, on tie naisen sydämeen melko valmis.